tiistai 1. helmikuuta 2011

Kesäisiä ompeluksia

Yritän löytää sopivia kaavoja lasten kesävaatteisiin, ja joitakin testikappaleita on tullut ommeltua. Jokin aika sitten valmistui molemmille tytöille tunikat ja caprilegginsit. Meidän tytöt on kuitenkin niin rimppakinttuja, että ei näistä nyt ihan leggareita tullut. Väritkin jotenkin vähän tummat kesää ajatellen. Nojoo, ihan käyttökelpoiset setit kuitenkin.



Tänään aamupäivällä lapset olivat 3 tuntia tenavatuvassa (leikkipuiston "lapsiparkki", kerho) ja sain ommeltua aiemmin leikkaamani polvihousut kasaan. Kaavana minulla oli Ottobre 4/07 vauvan trikoohousut, kuopukselle koossa 62 ja esikoisella taisi olla leveys 92 cm ja pituus 74 cm :D (muuten lapset käyttävät kokoja 104/110 cm ja 86/92 cm) Resorit vaan lisäsin vyötärölle ja lahkeisiin. Kuopuksen housuista tuli sopivat, esikoiselle olivat vyötäröltä liian korkeat ja väljät, joten kavensin ja madalsin nyt kaavaa (kokoon 74, madallettuna...) ja yritän lähipäivinä ommella uudet koeversiot. Nämä tulivat mukavan nopeasti, kun sai kokonaan saumurilla hurautettua. Tosin saumuri taitaa olla huollon tarpeessa, langat katkeavat tai muuten lähtevät turhan usein. Jotenkin tuntuu vaikealta ajatus lähteä ronttaamaan saumuria jonnekin, ja paljonko sekin maksaisi, äh... Mutta kai se on tehtävä.



Kuvat taas aika onnettomia, kun valoa ei liiaksi ole...

Tein tilauksen Hannan kankaaseen (http://www.hannankangas.fi/), paketti saapuu varmaan tällä viikolla. En malttaisi odottaa! Nyt vain kaavoja hiomaan, että saa sitten hyvän mallisia kesäpöksyjä uusista kankaista :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti