sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen kesävaatepläjäys

Blogin päivitystahti (ja myös ompelutahti) on ollut kerrassaan surkea viime aikoina, opinnot vievät ajan ja energian. Nyt on tämän kevään viimeinen koeviikko takanapäin, ja huomenna alkaa työharjoittelu, jännää!

Viime viikolla sain kuitenkin tehtyä kasan kesävaatteita, ja vielä on muutamat housut valmiiksi leikattuina. Tässäpä näitä:

Polvihousut ohutta trikoota, kaava muokattu jostain caprileggareiden kaavasta. T-paidat Ottobren Riff raglan-t-paidan kaavalla. Isommat 116 cm ja pienemmät 104 cm.


Näissä koot ja kaavat samat kuin edellisissä.


Esikoiselle mekko ja t-paita, koko molemmissa 116 cm. Mekon kaava Mail Express-tunika viimeisimmästä Ottobre-lehdestä, t-paita on jostain vanhasta Ottobre-lehdestä Slim fit-t-paidan kaavalla ommeltu. Keltaraidallinen trikoo anopin vintiltä, ehkä jopa 70-luvun lopulta, ihanaa pehmeää joustavaa ribbitrikoota, harmi, ettei sitä ollut juuri tämän enempää!

Lisäksi mieltä ilahdutti se, että olin saanut tunnustuksen http://suoratsaumat.blogspot.com/ -blogin pitäjältä. Kiitos! En nyt tähän hätään osaa valita, kenelle laittaisin tunnustusta eteenpäin, mutta palaan asiaan (toivottavasti aikaisemmin kuin kuukauden päästä).

torstai 23. helmikuuta 2012

Hiihtoloman kesävaateompelukset

Sairastelun jatkuessa, olen saanut ommeltua vähän kesävaatteita lapsille.

Esikoiselle ompelin keijutyttökankaasta mekon/tunikan. Kaavana mekon yläosaan käytin Ottobren slim fit t-paidan kaavaa, ja sain pariin kertaan ommella uudestaan tuon rypytyksen, ensin se tuli aivan liian alas. Nyt sentään menettelee. Kangas on mielestäni aivan ihana, mutta mekkona se on jotenkin...mummomainen? Kangasta on vielä, ja kuopus haluaisi siitä jotain, mutta en ole vielä ihan varma mitä tekisin. Ehkä vain t-paidan.

Hauskasta aamupala-kankaasta tein molemmille tytöille tuollaiset lyhyet mekkoset (kuvassa vain toinen, kun ovat samanlaiset). Kangas on mielestäni jotenkin aivan hulvaton! Niin hauska. Mutta oli kyllä tuskainen ommeltava, tosi ohutta ja venyvää. Helmakäänne ei kestä lähempää tarkastelua... Tässä kaavana Ottobren raglan-t-paidan kaava, tein vaan tuon helman eri tavalla.

Norsukankaasta ompelin kuopukselle mekon, kaavana Ottobren kolmen konstin mekko kavennettuna ja lyhennetyillä hihoilla.

Ja vielä numerokankaasta t-paita kuopukselle, kaava jälleen Ottobrestä, slim fit t-paita.


Norsukangas Abakhan Fabrics, muut kankaat Piilosta (Ikasyr).



maanantai 20. helmikuuta 2012

Kierrätysompeluksia

Hei taas pitkästä aikaa! Päivitystahti on ollut lievästi sanoen surkea, eikä suurempaa parannusta ole varmaan luvassa vähään aikaan, ylimääräistä aikaa ei juurikaan ole.
Pitkään on ollut mielessä kierrätysompelukset vanhoista farkuista, ja olenkin kerännyt farkkuja sitä ajatellen. Vähän aikaa sitten sain vielä luokkakaveriltani kassillisen farkkuja, joten sain vihdoin aikaiseksi hurauttaa meille farkkuhameet.

Omaan hameeseen hyödynsin vanhojen farkkujen yläosaa, lapsille laitoin resorivyötäröt. Koristeeksi omaan hameeseen ompelin pitsiliinoja, ja lapsille bambi-trikoosta leikatut bambin kuvat.


Tämän viikon olen hiihtolomalla lasten kanssa, ja "sopivasti" lapset sairastuivat loman alkajaisiksi. Koska uloskaan ei voi mennä, niin ehkä on toiveita siitä, että ehdin vielä jossain välissä jatkaa ompeluhommia (pitää yrittää ajatella positiivisesti... :).

lauantai 7. tammikuuta 2012

Velourhousut + muutama aleostos

Löysin joku aika sitten Eurokankaan palalaarista ihania veloureja, vähän harmittaa, etten hamstrannut enempää. Vanhan roosan ja ruskean värisistä tein tytöille housut Ottobren Milla neuloshousujen kaavalla. Aloitin noista roosan värisistä, ja ompelin lahkeisiin rypytyslankoja ja käytin hurjasti aikaa noiden rypytysten tekemiseen, ja lopulta kuitenkin ompelin saumoihin vielä kuminauhat. Ruskeiden kohdalla olin vahingosta viisastunut, ja ompelin pelkät kuminauhat, ihan hyvät tuli niinkin. Jaksoin vielä näpertää nauhasta ja napista rusettikoristeet. Tykkään, toivottavasti kelpaa lapsillekin!



Joululomalla minulla on ollut vähän liikaa aikaa taas miettiä lasten ulkovaatteita. Syksyllä opinnot täyttivät ajatukseni lähes täysin, enkä juurikaan vaivannut päätäni "räteil ja lumpuil", mutta lomalla meinasi taas vaatehysteria iskeä. Ja kaikilta valmistajilta ilmestyy ihania uusia kevätmallistoja, eikä mitään enää tarvita! Voi nyyh.

Hamstrasin alesta molemmille tytöille takit välikauteen ja ensi talveen. Polarn O. Pyretiltä matkaan tarttui 104 cm välikausitakki kuopukselle. Reilun kokoinen, mutta varmaan ihan käyttökelpoinen kuitenkin jo keväällä, ja menee varmasti syksynkin. Esikoiselle ostin talvitakin ensi talvea ajatellen, koko on 116 cm, olisin ottanut 122 cm jos olisi ollut vielä jäljellä, mutta ei ollut. Täytyy toivoa, että mahtuu vielä ensi talvena.

Naapurin kanssa laitoimme tilauksen Tanskaan Ticketille, ja sieltä tuli esikoiselle välikausitakki koossa 110, tässä on tosi pitkät hihat, onneksi en ottanut suurempaa kokoa! Ja kuopukselle talvitakki ensi talveen, koko tässäkin 104 cm, vaikuttaisi aika lupaavalta.  Lisäksi äitini on hamsteroinut molemmille tytöille Legotecin mustat toppahousut ensi talveen, joten jos vaan koot ovat passelit, niin ensi talveksi ei taida tarvita muuta kuin kenkiä, ja niitä en uskalla ostaa etukäteen.

Ylhäällä PO.P vk-takki 104 ja Ticket vk-takki 110, alhaalla Ticket talvitakki 104 ja PO.P talvitakki 116. Kaikki vähän niin kuin pinkkejä, mutta silti kaikki aivan erivärisiä!

perjantai 30. joulukuuta 2011

Pitkästä aikaa...

Taas on vierähtänyt pitkä aika edellisistä päivityksistä, sen verran kiireistä on ollut. Tässä kuitenkin muutamia viime aikojen ompeluksia. Kuvat ovat harvinaisen surkeita ja värit päin mäntyä, mutta olkoot...

Tein molemmille lapsille perushousut pitkillä lahjeresoreilla ja joustofroteepaidat. Housujen kaava on jonkun ottobren kaavan pohjalta muokkailtu, paidat ottobren 4/2011 more grey -raglanpaidan kaavalla tehty.  Esikoinen on käyttänyt paljon liiloja housujaan, varsin krantuksi tullut kuopus ei ole tainnut koskeakaan omiinsa, ovat tosin varmaan vähän isotkin vielä. Ruskea joustofrotee anopin ullakolta löytynyttä, hän on varmaan tästä samasta kankaasta ommellut lapsilleen aikanaan vaatteita :) Muut kankaat Piilosta.




Tämän viikon keskiviikkona olin harvinaisen aikaansaava ja sain käsityökerhossa tehtyä kolme vaatetta, kaavojen piirtämisestä lähtien! Housuissa kaavana ottobren saimi swetarihousut, koiksi sain piirtää jo 116 cm ja 104 cm. Tunikan kaavana käytin niin ikään ottobren sulo/riff raglan t-paidan kaavaa, pitkillä hihoilla ja helmalla. Ostin Piilon Hannalta palan ihanaa kioskikissa-kangasta, värit ovat aika ärtsyt, mutta näistä tuli kyllä tosi hauskat housut ja erittäin mieluisat esikoiselle. Liilasta velourista riitti vielä kuopuksen housuihin, ja jäljelle jäi vielä jonkun verran. Pupumetsä-velourin olen ostanut kaveriltani aikaa sitten.




Ja vielä parit joululahjaompelukset. Ihanille sukulaisvauvoille (tyttöjen serkku ja pikkuserkku) ompelin joululahjaksi mekot, kaavana käytetty Ottobren paitakaavaa muokkauksin. Kokona 68. Kangas virontuliaisia äidiltäni.





Päiväkodin hoitajille väsäilin joululahjaksi kassit. Värjäsin pesukoneessa tavallisia valkoisia kangaskasseja punaiseksi (ja sain poistaa punaista väriä koneesta n. viikon...), ja tulostin lasten piirtämät kuvat silitysarkeille. Tein kasseihin "tilkkutaskut" (vähän taitaa olla vinksvonks ja silleen, mutta ei se mitään). Aika hauskat tuli mielestäni :)


Tässäpä taas näitä, yritän olla jatkossa ahkerampi!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kukkapaidat

Päätin kokeilla vähän erilaisia paitakaavoja, ja ensimmäiseksi valitsin Puffy-puhvihihapuseron Ottobre-lehdestä 1/2008. En kauheasti puhvihihoista tyykkää, ne eivät mielestäni kovin hyvin sovi meidän lapsille, mutta näihin ei tullut olkapäille mitään rypytyksiä, niin ajattelin, että ovat varmaan ihan kivat (vai meneekö mulla nyt termit sekaisin, mikä on sellainen hiha jossa nimenomaan siinä olkapäällä on rypytyksiä?). Ja oikeastaan näihin ei kauheasti tuota puhvihihamaisuutta edes tullut, olisi varmaan pitänyt vielä enemmän rypyttää tuota hihan eri kappaleiden kohtaa, mutta ihan ok on näinkin. Aika kenkkua puuhaa tuo joustonauhan ompeleminen, ensi kerralla sitten jotain muuta... (nämä ovat sarjassamme "älä katso nurjalle")

Kankaat on molemmat Virosta, toinen Tallinnan ja toinen Tarton Abakhan Fabricista, resorit ties mistä. Kokoina 98 ja 110, helmaan lisätty pituutta. Yritän napata jossain vaiheessa sovituskuvan.

Ainakin edellisen postauksen hameleggarit ovat saavuttaneet suosiota, joten sellaiset voisi tehdä toisetkin. Näitäkin kankaita jäi vielä, jos vaikka tekisi näille kaveriksi sellaiset.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Haaste: Syksyn värit + edellisiä haasteita ja ompeluksia

Osallistuin taas FB:n ompeluryhmän haasteeseen, tällä viikolla teemana oli syksyn värit. Olinkin juuri sopivasti ajatellut ommella oranssi-ruskea-sävyisistä kankaista jotain, joten asiaa ei tarvinnut sen enempää miettiä. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa tällaista hame-leggarit-yhdistelmää. Tosin nämä ovat lähinnä hame-kalsari-yhdistelmät, koska laitoin housujen lahkeisiin resorit, joita voi pitää suorana tai käännettynä. Nämä on vähän siinä rajoilla, että onko kivat vai ihan järkyttävät :D Vähän hassu yhdistelmä, mutta eipä tuo niin haittaa. Pallotrikoo on Tarton Abakhan Fabrics -kaupasta (kiitokset äidilleni ihanista kangastuliaisista!), junatrikoo FB:n kangashamsteriryhmästä hamstrattua :) Kaavana Funky Stripes hameleggingsit pidennetyin lahkein, Ottobre 3/2011.



Pöllösametin jämäpaloista ompelin tyttöjen uusille serkku- ja pikkuserkkutulokkaille mekot. Näistä tuli kyllä tosi pienet, voi olla, että eivät oikein mahdukaan. Kuva on vähän onneton, olisi pitänyt ottaa jossain muualla kuin ruskealla taustalla, mutta mekot on jo annettu omistajilleen, joten parempaa kuvaa ei enää saa. Toinen näistä mekoista sopi edelliseen ompeluhaasteeseen, jossa piti ommella vaate paloista, niin että ainakin joku kappale oli tehty vähintään kahdesta palasta. Toisen mekon etukappale on tehty kahdesta palasta, ja sauman olen peittänyt nauhalla.



Aiemmin oli haasteena ommella välikausihattu lapselle. Tein tytöille korvahatut, mutta näistä tuli niin hassun malliset, että päätyivät roolileikkeihin.




Ja vielä kuva sateenkaarimekosta, jonka tein esikoiselle. Kangas jälleen kangashamstereista :) Kaavana Dreamland trikootunika Ottobrestä, pidennetyllä helmalla ja hihoilla, ilman etuhalkiota ja ilman sivusaumanvaroja. Harmi vaan tyttönen ei ole vielä suostunut tunikaa käyttämään, täytyy lähipäivinä yrittää lahjoa sovittamaan, malli vaikuttaa aika hyvältä.



Lisäksi sain leikattua kankaat seuraavia ompeluksia varten, yritän ommella paitoja, joihin tulee puhvihihat ja vähän rypytyksiä, saa nähdä meneekö hermot :D Tykkään enemmän tehdä sellaisia juttuja, jotka saa nopeasti hurautettua valmiiksi, etenkin kun ompeluaikaa on niin vähän.

Tässäpä viimeaikojen ompeluksia :)