tiistai 8. helmikuuta 2011

Lisää kesävaatteita

Tilasin Hannan Kankaasta (http://www.hannankangas.fi/) muutamia kankaita, jotka saapuivatkin ilahduttavan nopeasti. Ensimmäiseksi uusista kankaista valmistui polvihousut/caprit/shortsit tms. kesähousut tytöille. Kaavana käytin Ottobre-lehdessä 3/2008 ollutta "Summer trikooshortsit" -kaavaa, tosin kavensin kaavaa sen verran, että leveydestä lähti jopa 8-10 cm pois. Vielä en ole saanut housuja sovitettua, mutta silmämääräisesti näyttävät sopivilta. Koot ovat 98 (joka oli pienin koko tässä kaavassa) ja 104. Turkoosi kangas on joustofroteeta, ruskea collegea. Ensimmäistä kertaa kokeilin ommella tällaiset taskut, eikä se ollutkaan yhtään vaikeaa. Täytyy ruveta tekemään enemmän taskullisia housuja, sillä lapset tykkäävät kovasti taskuista. Koska en jaksanut tapella reistaavan saumurin kanssa, ompelin nämä kokonaan ompelukoneella. Kokeilin myös paria erilaista ommelta, ihan hyvin onnistui.

Olin eilen Me&i -esittelyssä, ja ajattelin etukäteen, että jos nyt ompelen nämä housut, niin ehkä voin olla tilaamatta sieltä polvihousuja lapsille. No, en voinut... Mutta ne tulevat kyllä varmasti tarpeeseen ja käyttöön kesällä. Pari t-paitaa tilasin myös.


2 kommenttia:

  1. Onpas kivannäköiset kesähousut! Tuo lehti on niitä harvoja Ottobre-lehtiä, jotka itseltänikin löytyvät, joten tällaiset yritän kyllä omillekin neideille saada tehtyä. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Joo, kannattaa tosiaan kiinnittää huomiota ympärysmittaan, verrata vähän lapsen todelliseen vyötärönympärykseen! Mutta kavennettuina tuli kivat ja hyvin istuvat housut :)

    VastaaPoista