maanantai 21. maaliskuuta 2011

Nettishoppailua

Esikoisen mahataudin jälkeen oli oksennusvuorossa ensin kuopus, ja sitten minä. Josko jo nyt loppuisi? Koko alkuvuosi on mennyt sairastellessa, välissä muutama terve päivä, jolloin on päässyt liikenteeseen ja samantien on tarttunut uusi pöpö matkaan... Käsitöitä en ole ehtinyt tehdä, mutta piristykseksi on tullut harrastettua vähän nettishoppailua.

Ostin molemmille tytöille kaksi Småfolkin paitaa, nämä tulivat kaikki eri nettikirppiksiltä. Esikoiselle koossa 110/116, kuopukselle 86/92 ja hieman kutistunut 98/104. Esikoiselta on juuri jäänyt pieneksi pari 98/104-koon Småfolkin paitaa, hihat jäivät lyhyiksi vaikka muuten vielä hyvin olisivat mahtuneet. Ovat kuitenkin vielä isoja kuopukselle, joten menevät kaappiin odottelemaan :) Tykkään tosi paljon Småfolkin kuoseista, ja näistä lapsetkin tykkäävät eniten.

Ylemmät paidat esikoiselle, alemmat kuopukselle.


Kenkävarastoa on tullut hieman myös kasvatettua. Totesin, että esikoiselle kevääksi aiotut välikausikengät ovat vielä auttamattoman isot. Löysin huuto.netistä kivat Tretornin gore-tennarit, nämä menevät hyvin sen lyhyen ajan, jonka tässä keväällä välikausikenkiä tarvitsee. Kuopukselle hommasin myös käytettynä Vikingin välikausigoret. Olen viime aikoina lipsunut periaatteesta, ettei pitäisi ostaa käyettyjä kenkiä. Tietenkään en ostaisi mitään aivan linttaan astuttuja kenkiä, mutta vähänkäytetyt kelpuutan. Meillä on kuitenkin useammat kengät kierrossa, ja ulkoilukin on suhteellisen vähäistä, että uskon ja toivon, ettei käytettyinä ostetuista kengistä ole niin hirveää haittaa. On muuten jännä, että toisaalla suositellaan mahdollisimman tukevia kenkiä, toisaalla taas mahdollisimman pehmeitä ja vähän jalan luonnollista asentoa ja liikettä rajoittavia.

Kesälenkkarit ja esikoisen nahkakengät kuitenkin tulivat meille uutena, näille on selvästi enemmän käyttöä. Adidaksen lenkkarit ja Kavatin nilkkurit tulivat Ellokselta ale-koodeja hyödyntäen. Tilasin samalla itsellenikin Adidakset, kokokin osui nappiin, kiva.

Tretorn 27, Kavat 28, Adidas 28, Viking 25, Adidas 25.

Olen saanut sentään vähän kankaita leikattua, ja toivon todella, ettei nyt enää tule mitään mutkia matkaan ja pääsen keskiviikkona viettämään ompeluiltaa. Yritän ommella esikoiselle takkia, saas nähdä mitä tulee!

2 kommenttia: