keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Velouria ja ostoksia

Kävin Eurokankaassa ostamassa vähän velouria esikoisen housuja varten. Eilen illalla (yöllä...) valmistui 2 housut ja huppari esikoiselle ja 1 housut kuopukselle. Ruskeaa kangasta jäi vielä jonkun verran, täytyy katsoa saisiko siitä vielä jotain aikaiseksi.

Olen parhaani mukaan vältellyt sellaisia malleja joissa on vetoketju tai jotain muuta vähän hankalampaa, mutta nyt rohkaistuin yrittämään vetoketjun ompelua. Muutaman kerran sain purkaa, että sain kohdistukset oikein, mutta kyllä siitä ihan kelvollinen lopulta tuli. Housuissa on toooooosi paljon kasvunvaraa, mutta resoreiden avulla lahkeet pysyvät kyllä ylhäällä, joten ehkä en rupea niitä nyt enää lyhentämään.


Kaavoja on muokattu Ottobren kaavojen pohjalta.


Ellokselta tuli paketti muutama päivä sitten, tilasin tytöille sieviä ja hempeitä vaatteita, vähän vastapainoa värikkäille ja suurelta osin unisex-tyylisille vaatteille, joita meillä eniten on. Paketissa oli myös toppatakki esikoiselle, siitä kuvaa myöhemmin.


Esikoiselle 2 pooloa ja tunika, esikoiselta löytyykin jo vaaleanpunaiset ja beessit leggarit jotka käyvät näiden kanssa.

Kuopukselle 3 trikoopaitaa, poolo ja leggarit ja tunika. Koko on näissä 94/3 v, mutta kyllä nuo menevät jo nyt, vähän ovat reilun kokoisia.

2 kommenttia:

  1. mä olen tuota samaista hupparia kokovuoritettuna liivihupparina yrittämässä ja en saakutta uskalla aloittaa tekemään.. :D

    VastaaPoista
  2. Muuten sujui hupparin teko ihan hyvin, mutta etukappaleiden kohdistus oli aika tarkkaa puuhaa. Mulla on yleensä kaikki vähän noin niinkuin suurinpiirtein, mutta tässä piti saada kohdilleen. Tässä oli muutettu uusimman ottobre-lehden hupparin kaava raglangihaiseksi, muuten sama kaava.

    VastaaPoista