sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kevät mielessä

Olen vähän turhankin innokkaasti miettinyt ja hankkinut välikausivaatetusta lapsille. Odotan kevättä vaan niin kovasti (kuten myös lapset), että on ollut kiva miettiä kevätvaatteita ja suunnitella niihin sopivia pipoja ja muita asusteita, joita lasten mummi eli äitini myös kovin innokkaasti neuloo ja virkkaa.
Pääasiassa kaikki on nyt hankittuna, mutta kenkiä, pipoja ja hanskoja täytyy vielä hankkia ja tehdä tässä kevään mittaan.

Näillä mennään tämä kevät, suurin osa menee varmasti vielä syksyn ja ehkä ensi keväänkin:



Esikoiselle mahtuvat vielä viime kevään ja syksyn käytössä olleet takki ja haalari. Takki Lindex 104 cm, mahtuu vielä hyvin, haalari Ticket to heaven Uffo 98 cm, hihat etenkin ovat vähän lyhyet, mutta kurakeleillä rukkasten kanssa menee vielä.



Tässä uudet hankinnat esikoiselle. H&M takki 110 cm, vihreät housut Lenne 110 cm, beessit housut Reima 104 cm ja pinkit housut Reimatec 110 cm. Housuista Lennen ja Reiman menevät ainakin kevään, Reimatecin ovat vielä isot, menevät varmaan syksyllä. Vasemmalla ylhäällä minun tekemä piponalku, oikealla lankoja, joista äitini neuloo jonkun myssyn. Kaikki housut on ostettu käytettyinä.



Kuopukselle ihana Name it:in takki 92 cm, tätä on tarkoitus käyttää vähän "parempana takkina" esim. farkkujen tms. kanssa... Tämäkin käytettynä ostettu.




Kuopukselle Lindexin välikausihaalari 92 cm, Jonathanin rukkaset, molemmat käytettyinä ostettu. Mummin neulomat lapaset ja lankapino odottamassa :D


Kurakeleille/loskakeleille kuopukselle Ticket to heaven Rubber rain fleecevuorella 92 cm, tosi reilu koko (tämäkin ostettu käytettynä - tuo H&M:n takki taitaa olla ainoa tänä keväänä uutena ostettu!). Voi käyttää jo keväällä mutta parempi varmaan syksyllä. Esikoiselle ei ole mitään vastaavaa, mutta enpä tiedä onko varsinaisesti tarvettakaan ainakaan vielä - syksyksi tarhaan täytyy varmaan jotkut kurikset hankkia... Ja pipo ja lapaset taas mummin käsialaa :) Pipon ohje on uusimmasta Suuresta käsityölehdestä, malli on tosi hyvä!

(Äitini lisäsi, että edellisen pipon ohjetta oli hiukan muutettu, ei ollut siis ihan suoraan se käsityölehden ohje.)

 

Esikoisen vanha Seppälän takki + 2 housut, koko 92-98 cm, pihapuvuksi/varapuvuksi kuopukselle. En jotenkin ihan hirveästi tästä tykkää, mutta säästetään nyt jonkun aikaa...



Osa kenkävarastosta. Kuopukselle on kertynyt tennareita (vasemmalla ja keskellä), esikoiselle Vikingin välikausigoret ja toiset tuollaiset lyhytvartiset välikausikengät. Esikoisen jäljiltä on myös lenkkareita säästössä kuopukselle. Esikoiselle täytyy hankkia kesäksi vielä lenkkareita ja tennareita yms, ja kuopukselle ehkä jotain vähän fiksumpaa ulkoilujalkinetta, mutta onneksi niitä löytää vielä suht hyvin silloin kun tarve on ajankohtainen.




Uusia ompeluksiakin on syntynyt tänä viikonloppuna, mutta vielä en ole saanut niitä kuvattua. Sain tänään leikattua kankaat kesämekkoihin, samanlaiset molemmille tytöille, vaikka joskus aiemmin suuresti vierastin ajatusta samanlaisista vaatteista. No, ei niitä pakko ole onneksi samaan aikaa käyttää :D 

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Trikoiden tuhoamista...


Kuten jossain aiemmassa postauksessa mainitsin, tulin ostaneeksi erivärisiä trikoita Eurokankaasta. Ensimmäiseksi niistä valmistui esikoiselle t-paita tummanruskeasta trikoosta sekä kuopukselle harmaasta ja keltaisesta trikoosta pöllö-tunika. T-paidan kaavana käytin uusimman Ottobre-lehden kaavaa pienin muokkauksin, pidensin paitaa mielestäni aika paljon, ja vieläkin olisi saanut olla pidempi. Tunikan kaavaa pidensin jostain raglanhihaisen paidan kaavasta, tein siihen vähän pussimaiset hihat. Jotain kesäisiä vaatteita pitäisi nyt jaksaa ommella, viimevuotiset ovat auttamatta liian pieniä. Ja jos jaksaisi väkerrellä edes jotain yksinkertaisia aplikaatiokuvia, niin saa vähän piristystä yksivärisiin kankaisiin.


maanantai 10. tammikuuta 2011

Second hand

Lähellämme sijaitseva lasten second hand -liike Pikku Kullanmuru (http://www.pikkukullanmuru.fi/index.html) lopettaa lähiaikoina toimintansa, ja kaikki vaatteet myydään puoleen hintaan. Muuten hintataso siellä on ollut mielestäni melko korkea, mutta nyt kun hinnasta lähti puolet pois, tein muutamia hankintoja esikoiselle. Liikkeessä on myös pieni outlet-osasto, jossa on myynnissä uusia vaatteita. Sielä ostin pari Gsus-paitaa, mutta en ole ihan varma tykkäänkö niistä, olen vähän allerginen tuolle printille...


Mekko Zara, housut D&J ja H&M, paidat Gsus.
 Läheisessä leikkipuistossa/perhepuistossa on kirppishuone, ja sieltä tein tänään ihania löytöjä kuopukselle. Voi olla, että huomenna täytyy vielä uudestaan penkoa pinot läpi :) Sieltä löytyi myös kuopukselle tosi ihana kevättakki, siitä ajattelin laittaa kuvan myöhemmin, kun kokoan kaikki välikausivaatteet samaan postaukseen (kunhan olen saanut ne hankittua...)


Paidat H&M ja Name it, sammarit Esprit ja H&M, leggarit Lindex.

Olen saanut leikattua valmiiksi kankaat paitaan ja tunikaan tytöille, mutta vielä ei ole löytynyt aikaa ompelulle. No, viimeistään keskiviikkona pääsen kerhohuoneelle ompelemaan! Teen pienet aplikaatiokuvat pitkästä aikaa. Saa nähdä kuinka onnistuu, tukikangas on lopussa...

torstai 6. tammikuuta 2011

Kesämekot

Viime päivinä on ollut jotenkin harmaata, eikä mielikään ole ollut ehkä kaikkein virkein. Piristykseksi ompelin molemmille tytöille retrokankaista (?) kesämekot Suuren käsityölehden kaavaa muokaten. Aika hauskat tuli mielestäni :)



Seuraavaksi haluaisin kokeilla jotain uusimman Ottobre-lehden kaavoja, haaremihousut, huppari ja kesäinen t-paita vaikuttivat hyviltä malleilta.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Ale-ostoksia!

Tänään pääsin vähän shoppailemaan, ja ilokseni Lindexiltä löytyi puoleen hintaan kiva vihreä pallotakki ensi talveksi esikoiselle. Olin ihaillut takkia jo aiemmin, mutta en silloin viitsinyt ostaa, kun ei tarvetta ollut. Nyt hitaa jäi niin vähän, ja (toivottavasti) sopiva kokokin oli jäljellä, niin pakkohan se oli ostaa. Jotkut toppahousut takin kaveriksi vielä tarvitsee, mutta ne voi aivan hyvin ostaa vasta ensi syksynä, niin saa varmasti sopivat.

Joulun alla tuli myös tilattua Tanskasta Mille Mi:stä (http://www.mille-mi.dk/) Minymon haalari puoleen hintaan, tämäkin ensi talveksi esikoiselle. Haalari on kokoa 110 ja takki kokoa 116, vaikuttavat aika lailla saman kokoisilta. Postikulut Tanskasta olivat kovat, mutta onneksi sain jaettua ne naapurin kanssa, joka tilasi myös haalarin.




Lindexin ale-rekistä tarttui myös mukaan esikoiselle turkoosi collegetakki ja kuopukselle musta trikoopaita. Esikoinen ei ollut kovin riemuissaan vihreästä takista ja turkoosista pusakasta, vaan mietti vain prinsessajuttuja. Tähän asti hän ei ole valittanut yhtään valitsemistani vaatteista, mutta pelkään, että joku prinsessavaihe alkaa uhkaavasti lähestyä. Kääk!

Kesäksi nappasin vielä Zarasta molemmille mustat tennarit. Täytyy toivoa, että koot menevät nappiin. 





lauantai 1. tammikuuta 2011

Uusia ompeluksia pitkästä aikaa!

Joulukuun pakersin lähinnä joululahjojen ja muiden jouluvalmisteluiden kimpussa, mutta nyt on onneksi taas vähän aikaa käsitöille.

Esikoiselle tein Metsolan ruutufroteesta vuoritetun hupparin. Melko hyvin onnistui siihen nähden, että ompelin hupparin lopulta nopeasti kasaan yömyöhällä... Sain ommeltua hupparin niin, ettei saumoja jäänyt minnekään tursottamaan, vuorissa on vain pieni suljettu kääntöaukko. Pitänee tehdä kuopukselle joku vastaava tasapuolisuuden nimissä.



Joulun alla ompelin kasaan pari leikattuna ollutta vaatetta; esikoiselle mekon/tunikan hauskasta helikopterileijona-joustofroteesta, ja kuopukselle ruskeat velourhousut, joissa on sivuissa rypytykset (taisi olla uusimmassa Ottobressä tämä kaava?). Kuvassa housut näyttävät vähän hassulta ruttukasalta, mutta päällä näyttävät onneksi paremmalta.





Ja jottei kangasvarasto pääsisi liikaa vajentumaan, käväisin Eurokankaassa koluamassa palalaareja. Mukaan tarttui yksivärisiä perustrikoita seitsemässä eri värissä... Pitkähihaisia paitoja on molemmilla lapsilla niin paljon, ettei kaappiin meinaa mahtua, joten ajattelin ruveta ompelemaan trikoista pikkuhiljaa t-paitoja kesäksi. Jotain hauskaa pitäisi keksiä paitojen piristykseksi, joko aplikaatiokuvia tai sitten yritän painaa kangasväreillä jotain kuvia. 

Koska rakastan lastenvaatteita, erityisesti ulkovaatteita, olen miettinyt viime aikoina lasten välikausivaatetusta. Keväisin ei kovinkaan paljoa ole ollut tarvetta välikausivaatteille, mutta koska välikausivaatemallistot tulevat myyntiin lähinnä keväisin, täytyisi osata jo ajatella ensi syksyä. Silloin lapset aloittavat tarhassa, joten kelvolliset ulkoiluvaatteet täytyy hankkia! Kuopukselle on jo hankittuna haalari, ja esikoisen jäljiltä on odottamassa joitakin vaatteita. Esikoisen kohdalla mietin, että kannattaako enää hankkia välikausihaalaria, vai olisiko parempi olla pari takkia ja muutamat (kosteudenpitävät) ulkohousut... Ja mistä löytyisi taas joku tosi kiva ja budjettiin sopiva vaihtoehto?